Kelluntaan saapuminen ei vaadi mitään erityisiä valmistautumista. Lähtökohtaisesti riittää, että saavut paikalle varaamallesi ajalle avoimin mielin. Ohessa kuitenkin muutamia vinkkejä, jotka on hyvä huomioida mahdollisimman mukavan kelluntakokemuksen varmistamiseksi.
Syöminen ja juominen ennen kelluntaa
Suosittelemme syömään kevyesti ennen kelluntaa. Kofeiinin sekä muiden piristävien tuotteiden nauttimista kannattaa sen sijaan välttää vähintään muutama tunti ennen saapumista, sillä piristävien tuotteiden käyttö voi vaikeuttaa syvärentoutuneen tilan saavuttamista.
Mitä on hyvä välttää?
Ihokarvojen poistamista juuri ennen kelluntaa ei suositella, sillä veden korkea suolapitoisuus voi aiheuttaa kirvelyä.
Hiusten värjäämistä ennen kelluntaa tulee välttää. Mikäli olet värjännyt vastikään hiuksesi on hyvä odottaa vähintään muutama viikko ennen kelluntaan saapumista. Hyvä nyrkkisääntö on, että kun hiuksista ei enää irtoa suihkun jälkeen väriä pyyhkeeseen voi myös kellua. Meiltä löytyy myös uimalakkeja lainaksi mikäli epäilet hiusvärin mahdollista irtoamista.
Saapuminen kelluntaan
Suosittelemme saapumaan paikalle ajoissa, jotta ehdit rauhassa hengähtää ennen kelluntaasi. Saapuessasi ensimmäistä kertaa esittelemme sinulle tilat ja ohjeistamme sinulle perusteellisesti tankin toiminnot ja käymme läpi yleisiä vinkkejä, jotta ensimmäinen kelluntakokemuksesi olisi mahdollisimman miellyttävä. Voit myös koska tahansa esittää mahdollisia lisäkysymyksiä.
Mitä tarvitset mukaasi
Saapuessasi meille et käytännössä tarvitse mitään mukaasi. Meiltä löytyvät pesuaineet, pyyhkeet, hiustenkuivaajat, kotimaisen Taiga Cosmeticsin laadukkaat luonnonkosmetiikkatuotteet sekä kaikki muu tarvittava.
Suosittelemme kellumaan ilman uima-asua, halutessasi voit toki käyttää uima-asua. Suosittelemme irrottamaan myös korut, sillä tavoitteena on minimoida kaikki aistimukset, myös tuntoaisti. Tämä onnistuu paremmin silloin, kun iho ei ole kosketuksessa mihinkään.
Kellunnan jälkeen
Saapuessasi saat valita listaltamme itsellesi lämpimän juoman, jonka tarjoilemme sinulle kelluntasi päätteeksi. Saat nauttia juoman täysin kiireettömästi tunnelmallisessa loungessamme. Voit viipyä loungessamme kelluntasi jälkeen juuri niin kauan kuin itse haluat. Suosittelemmekin, ettet varaisi itsellesi kiireellistä menoa heti käynnin päätteeksi, jotta voit nauttia rauhassa kellunnan jälkihehkusta ja ihan vain oleskella.
Suosittelemme lämpimästi tutustumaan myös kehittämäämme Syvärentoutuspakettiin, jossa yhdistyvät kaksi tutkimusnäyttöön perustuvaa menetelmää, kotimainen Neurosonic-matalataajuusvärähtelyhoito sekä rentoutuskellunta.
Syvärentoutuspaketti on lempeän tehokas yhdistelmä kehon ja mielen sekä hermoston kokonaisvaltaiseen rauhoittamiseen ja itsensä äärelle pysähtymiseen.
Ennen kelluntaa toteutettava Neurosonic-hoito katkaisee arjen hektisyyden ja toimii hermoston kokonaivaltaisena esirentoutuksena helpottaen kehon ja mielen asettumista myös kellunnassa.
Jos jokin asia jäi vielä askarruttamaan, voit aina olla meihin yhteydessä, sillä vastaamme mielellämme kysymyksiisi. Tavoitat meidät puhelimitse numerosta 0407045892 tai sähköpostilla info@let-it-flow.fi yhteydenotot onnistuu myös Instagram ja Facebook sivuillamme.